Pages

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

100 facts

1. Olen tyttö.
2. Olen syntynyt joulukuussa.
3. Täytän seuraavaksi 16.
4. Lähden vaihto-oppilaaksi Australiaan ensi kesänä.
5. Tänä syksynä mua odottaa lukio.
6. Olen todella sosiaalinen ja iloinen! =)
7. En tykkää hiljaisuudesta, paitsi jos se on esim. kunnioittavaa.
8. Lukion jälkeen suuntaan joko Tampereen tai Helsingin yliopistoon..
9. jossa opiskelen viestintää.
10. Voi olla että minusta tulee toimittaja.
11. Rakastan vaatteita ja pukeutumista.
12. Rakastan myöskin shoppailua ja kaikkea uutta.
13. Kesä on ihanaa aikaa!
14. Pidän talvessa vain siitä että on joulu ja että pääsee laskettelemaan ja että on niin kaunista, muuten lämpö on mun juttu!
15. Olen matkustanut ensimmäisen kerran 2kk vanhana..
16. ja maa oli Ruotsi.
17. Olen käynyt Ruotsissa yli varmaan 20 kertaa..
18. sillä tuttavamme asuvat siellä.
19. Ruotsin lisäksi olen käynyt Unkarissa, Saksassa ja Kyproksella.
20. Pidän matkustamisesta!
21. Odotan vaihto-oppilasvuottani kuin kuuta nousevaa :D
22. Toivon että sijoittuisin Brisbanen läheisyyteen.
23. Asun Kangasalla.
24. Asun n. 6km keskustasta, omakotitalossa keskellä peltoa :D
25. Harrastan tanssia (hiphop, jazz, r&b/dancehall ja mixdance)
26. Olen harrastanut myös ratsastusta..
27. mutta lopetin kun ponini myytiin pari vuotta sitten.
28. Lisäksi olen harrastanut partiota melontaa ja pienenä partiota.
29. Laskettelen talvella.
30. Meillä on kotona 2 koiraa ja 2 kissaa..
31. kolmas kissamme kuoli juuri.
32. Minulla on myös ollut hevonen, islanninhevostamma Dína.
33. Keskiarvoni 9. päästessä oli 9.23.
34. Olen siis aika hyvä koulussa :D
35. En kuitenkaan ole nörtti, vaan tieto jää tunnilta päähäni (epätoivosia selityksiä :D)
36. Kaverini ja perheeni ovat minulle kaikki kaikessa.
37. Vietän kavereiden kanssa suurimman osan ajasta..
38. yleensä vaan boustaillaan jossain.
39. VIHAAN kauhuleffoja!
40. Olen hellyydenkipeä, aina halipula :D
41. Juon kahvia.
42. Olen ollut radiossa..
43. ja pari kertaa lehdessä.
44. Tykkään lukemisesta.
45. Twilight-sagan kirjat ovat ihania!
46. Tykkään myös twilight-leffoista.
47. Tämä faktojen keksiminen alkaa olla vaikeaa :D
48. Olen käynyt haastatteluissa sekä STS:llä että expolla..
49. ja päädyin Exploriukseen.
50. Minulla on kaksi kesätyöpaikkaa.
51. Tykkään lapsista ja eläimistä.
52. Bloggaaminen on kivaa!
53. Tein tänään tilauksen Nelly.comiin, siellä on yli 10 000 tuotetta -50-75%!
54. Olen "äitin tyttö", äiti on mulle tosi tärkeä!
55. Mulla on pikkusisko 13v, pikkuveli 13v ja pikkuveli 8v.
56. Äitini ja isäni on vielä yhdessä, eikä tule eroomaan :D
57. Meillä on aika iso mökki pälkäneellä.
58. Kesäisin on ihana vaan rentoutua ja ottaa aurinkoa sekä olla kavereiden kans.
59. Voisin elää koko kesän kreikkalaisella salaatilla ja jätskillä :D
60. Tykkään käyttää hymiöitä ja käytänkin niitä aika paljon :)
61. Mulla ei ole vain yhtä parasta kaveria, vaan 4 =)
62. Poikia ja tyttöjä on kavereina aika sama määrä.
63. Oon niin iloinen että pääsin yläasteelta!
64. Haluan isona 2 lasta, tytön ja pojan.
65. Disneyleffat on ainoita oikeita lastenleffoja, padappappappaa i'm lovin' it!
66. Kesällä ei kuulu meikata paljoa, itse käyätän vaan ripsaria ja aurinkopuuteria + huulirasvaa, talvella saa meikata enemmän :D
67. Olen aika empaattinen ja tietyllä tapaa herkkä.
68. Toivon että tulis jo 100faktaa täyteen!
69. Haluasisin matkustella isompana aika paljon.
70. Kumoan noi aikaisemmin mainitut hesan yliopisto ja tampereen yliopisto, oikeesti toivoisin että pääsisin lontooseen opiskelemaan.
71. Toivon että musta tulis kansainvälisesti tunnettu toimittaja.
72. Mulla on oma kannettava..
73. ja koneella oon eniten fb:ssä, galleriassa ja bloggerissa.
74. Mulla on skootteri, jolla siis liikun.
75. Vaihtarivuodessa mua eniten jännittää se aussienglannin aksentti, että saanko mä siitä selvää :D
76. Muuten olen aika luottavaisin mielin.
77. Olen vain 163cm pitkä,
78. joten kaverit sanoo mua välillä hobitiks :D
79. Tykkään pukeutua naisellisesti,
80. mutta löffäilypäivinä mennään ihan vaan kollareilla.
81. Koitan pitää itseäni niskasta ja jaksaa käydä nyt kesällä säännöllisesti lenkillä, kun ei oo tanssitreenejä.
82. Käyn keskiviikkoisin salilla.
83. Maita joissa haluaisin vielä käydä ovat Ranska, Espanja, USA, joku Afrikan maa, Islanti, Italia, Brasilia ja Uusi-Seelanti.
84. En laskenut Australiaa tohon listaan mukaan aika arvattavista syistä =D
85. Tykkään kaikesta kauniista!
86. Kuuntelen aikalailla sitä teinipoppia, mitä esim. nrj:ltäkin tulee ;p
87. Mulla ei ole lempiartistia, mutta esim. Sean Paul on hyvä.
88. Olen käynyt Euroopan isoimmassa teemavesipuistossa, WaterWorldissa.
89. Australiassa toivon että saisin surffata!
90. Tykkään yleensäkin vedestä, tosin vaan auringonpaisteessa ;D muuten se näyttää ihan synkältä :(
91. Pelkään ampiaisia, lukkeja ja aikalailla kaikkia ötököitä.
92. Penkkiurheilu on kivaa, seuraan futista, lätkää, talviurheilulajeja (specially hiihtoa ja yhdistettyä!) ja välillä yleisurheilua, olympialaiset ja kaikki mm-kisat on aika must :D
93. Yläasteella vihasin enkun ja ruotsin opettajaani, samoin matikanope oli välillä tosi ärsyttävä ja meidän lv oli yleensä ihan järkyttävä kimittään joka asiasta, mutta meidän yh:n, historian ja terveystiedon ope oli ihana.
94. Oon siis syntynyt TAYSissa vuonna -94.
95. Mulla on sinivihreet silmät.
96. Siviilisääty on tällähetkellä single :D
97. Käytän hajuvesinä enimmäkseen burberryn brit sheeriä, DKNYn Be delicious ja Be delicious pink sekä JLo:n liveä.
98. Omistan yli 10 hajuvettä, ja rakastan yleensäkkin hajuvesiä, niin naisten kuin miestenkin!
99. Nauran tosi paljon!
100. Nyt huokaisen helpotuksesta kun tää on ohi :D

PS. Jos teillä on jotain kysymyksiä, ihan mitä vaan niin antaa tulla, vastailen tosi mielelläni :) Ja olis tooosi kiva jos te taas kommentoisitte, yhessä vaiheessa oli kivasti noita kommentteja mut nyt on taas hiipunu :(

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

I hear the wind calling my name

Tähän väliin vähän tän hetken fiilinkejä sekä kuulumisia, ei sen ihmeempää kun mitään uusia tietoja vaihtovuotta koskien ei oo tullut. Elieli, oi että kun mulle kuuluu hyvää! Oikeesti, nyt tuntuu että se real summerlife alkaa ja muutenkin ihan mahtavat fiilikset, ainoo asia mikä vähäsen painaa on se että oon taas Suomessa enkä ihanan lämpöisessä ja aurinkoisessa Kyproksessa :D Niin siitäkään en oo maininnut, kotiuduttiin tosiaan maanantai-iltana Suomeen, takana oli 8 päivän lomareissu Kyproksella, tarkemmin Protaraksella ja Blue Village Nausicaa Beach-hotellissa. Oli aivan UPEE reissu, nyt on rusketusta pinnassa ja vähän sai ladattua akkuja ;)


Rakastuin välimereen ihan lopullisesti!♥

Sitten, lukiohan mua syksyllä kutsuu (hyi, ei kesälomalla saa ajatella koulua), ihan vaan toi Kangasalan lukio. Ja nyt pitäis kauheella kiireellä koittaa selvittää että mitä kirjoja saan hommattua vanhemmilta kavereilta, kun kirjatilaus pitää olla tehtynä jo maanantaina :o Lisäks tiedossa on töitä, huomenna ainakin, sit juhannus vapaata ja lastenvahtikeikkoja ens viikolla kolmena iltana.

Mitäs teidän kesään, hyvinkö on loma sujunu? Ü

torstai 10. kesäkuuta 2010

Whoo what tweaking!

Todellakin, ei herranjestas tätä säätämistä! Oon koko illan (okei, ehkä vähän liioteltua, mutta puoltoista tuntia kuitenkin!) säätänyt tän blogin kans, vaihdoin ulkoasua ja leiskan kokonaan, laitoin vanhan takasin, muuttelin värejä, tein postauksia, poistin ne (tähän väliin muuten kiitos venla vinkistä aikasemmin) ja kaikkea mahdollista niin, että nyt oon hermoraunio. Vähintäänkin. :D

Alright, mutta nyt kuitenkin vähän muokkailtu tätä blogin ulkonäköä, mitäs mieltä siellä ollaan? Okei postailen jotain järkevääkin joskus, palaillaan, laters! =)