do you know what it feels like

Teki mieli ruotia asioita vähän tarkemmin ja syvällisemmin ja avata vähän tätä vaihtarina olemista teillekkin, jollain kun saattaa olla se mielikuva että tää on pelkästään mahtavaa ja ihanaa elämän parasta aikaa, joten tässäpä tulee! Kerron nyt tosi omakohtasesti, kaikilla on ne omat kokemukset ja näkemykset mutta uskallampa väittää että aika moni vaihtari tietää mistä puhun. Vaihtarina oleminen, hmm. Ruusuilla tanssimista? Don't think so. Elämän yks parhaista vuosista? Probably. Mutta ei siks että tää olis vaan niin helppoo ja nautittavaa koko ajan, vaan sen takia, että täällä kasvaa ihmisenä niin paljon ja oppii arvostaan ihan yksinkertasiakin asioita uudella tavalla. Vaihtovuosi on niin täynnä kriisejä että voi hyvääpäivää, mutta niin sen itseasiassa kuuluu ollakin. Ne kriisithän ne on mitkä kasvattaa ja opettaa, niiden avulla ponnistetaan taas pinnalle ja kellutaan vähän aikaa ennenkun joku vetää taas kohti pohjaa. Eikä sen tarvi olla mikään iso juttu joka upottaa pään pinnan alle: voi olla että koulussa kaveri ei osota huomiota toivotulla tavalla, voi olla että ärsyttää kun tekee virheen kielen kanssa, voi olla että huono sää pistää ketuttaan. Tai sitten voi tulla näitä isompia konflikteja: kavereiden kanssa ongelmia, perheen kanssa ongelmia, oman itsensä kanssa ongelmia. Mä oon ainakin huomannut että etenkin kavereiden kanssa sattuneet jutut pistää mietityttään ja masentaan vähäks aikaa ennenkun pääsee asian yli ja osaa kääntää sen hyväks. Esimerkiks just toi huomioonottaminen: vaikka kuinka itsekästä se onkin niin kyllä mä ainakin tykkään kun muhun kiinnitetään huomiota ja sitten kun näin ei tapahdu niin tää neiti rupee heti miettiin että jaahas mikä mussa on vikana miksei tykätä yhyy fuckmylife ja sitärataa. Jossain vaiheessa ton itsesäälissä kieriskelyn aikana rupee kuitenkin kellot soimaan päässä ja pistää lähinnä ärsyttään oma itsekkyys ja itsekeskeisyys, hei haloo ihmisillä on kaikilla omat elämät ja kaikki ei aina suju toivotulla tavalla. Vastoinkäymisiä tulee koko ajan, niistä pitää vaan oppia selviään ja etsimään ne hyvät puolet asioista. Tässä mä oon ainakin ite kehittynyt näiden neljän kuukauden aikana huimasti: oppinut näkeen asioissa hyviä puolia ja keskittyyn tekeen niitä juttuja mistä mulle tulee itelle hyvä mieli. Se on kans vaikuttanut mun itsetuntoon ihan hulluna ja nimenomaan parantanut sitä mistä saan olla kyllä kiitollinen. The rainbow comes every time after storm, you just gotta learn to focus on seeing it!

Neljä kuukautta täällä siis vietetty ja enimmäkseen tää aika on ollut ihan awesome. Oon saanut kavereita, uudet rutiinit rullaa ja rakastan mun arkee, tunnen paikat ja osaan kulkee itekseni. Rakastan Australiaa maana, mutta toisaalta osaan nykyään arvostaa sitä rakasta koti-Suomee ihan uudella tavalla. Vielä Suomessa ollessa kuvittelin kuitenkin että neljän kuukauden jälkeen olisin sopeutunut ihan täydellisesti ja kaveripiiri olis vakiintunut samanlaiseks kun Suomessa. Nyt huomaan että näin ei ookkaan käynyt: edelleenkin välillä tulee se ulkopuolinen fiilis tossa tiivissä kaveriporukassa missä oon mukana. Tottakai se tulee, c'moon missy! Ne on kaikki tuntenut toisensa primary schoolista tai vähintäänkin yr 8 astien eli vähintään sen 4 vuotta, mä oon tuntenut ne ton 4 kuukautta. Mitä muuta tässä vois olettaa? Enkä mä sitä sano etteikö ne olis mahtavia kavereita ja ottais mua huomioon, ehei en todellakaan. Parin tytön kanssa oon lähentynyt ihan huomattavasti ja niiden kanssa onkin yleensä aina semmonen olo että hei, tää on mun paikka. Ja siis tota joukkoon kuulumattomuusfiilistä tulee ehkä kerran parissa viikossa, että ei mitään syytä huoleen! Lähinnä se on omasta itsestä kiinni, pitää ite osata mukautua uusiin tapoihin ja osata kohdata noi clickit mitä tuolla muodostuu. On the other hand, nyt jo huomaan kuinka paljon tuun ikävöimään etenkin muutamaa noista tytöistä. Ja toisia vaihtareita! Iselinistä on tullut yks mun parhaista kavereista täällä, samoin Saran kans tullaan tosi hyvin juttuun ja nyt oon tutustunut kans pariin ruotsalaiseen vaihariin paremmin, Eliniin ja Filipiin. Toisten vaihtareiden kanssa vietetty aika on ihan uskomattoman mahtavaa, ne ihan oikeesti tajuaa näitä tuntemuksia ja osaa piristää hullun helposti ja nopeesti. Onneks asutaan kaikki pohjoismaissa niin tapaamiset ei oo ylitsepääsemättömän vaikee järjestää! :)

Varmaankin suurin syy mun kriiseihin ja kasvamisprosesseihin on ollut asuminen toisen vaihtarin kanssa. Sanon sen sadannen kerran (ja tuun varmasti sanoon toiset sata ennen ens vuoden toukokuuta), ainoona vaihtarina perheessä oleminen olis vaan niin paljon helpompaa. Mutta aina ei voi voittaa eikä olla ees toinen, se pitää vaan hyväksyä. Sitäpaitsi musta tuntuu että mun vaihtovuosi olis lähennellyt täydellisyyttä ilman Amandaa eikä sillon mikään olis tuntunu miltään kun olis tullut pelkkiä onnistumisia eikä yhtään vastoinkäymisiä. Eli toisaalta ihan hyvä näin! Eikä se sitä oo etteikö tultais toimeen Amandan kanssa, ehei kyllä me toimeen tullaan ja välillä meillä on ihan hauskaakin jutellessa, mutta ollaan vaan luonteeltamme sen verran erilaisia että se on välillä vähän haastavaa. Mutta taaskaan en sano sitä että näin olis kaikkien kohdalla, tiedän niitä vaihatareita joilla on toinen vaihtari samassa perheessä ja niillä on ihan awesome time together, tulleet melkein parhaiksi kavereiksi. Ja hyvä niin! Toisaalta (kuinkakohan monta kertaa mä oon sanonut "toisaalta" tai "mutta" tässä tekstissä? Haha elämä on täynnä kontrasteja!) oon kyllä ihan ilonenkin ettei meistä oo ihan niin hyviä kavereita tullut, muuten se vois mennä siihen että hengattais koko ajan kaksin eikä noista aussikaverisuhteita oikein syntyis.

Vähän yhteenvetoo siis vielä (varmaan hemmetin epäselvän tekstin jälkeen, sorppa mulla risteilee päässä niin monta ajatusta yhtä aikaa että niistä on vähän hankala saada mitään yhtenäistä tekstiä :D): Vaihtarina oleminen kannattaa. Se on ja tulee oleen yks mun elämän parhaista kokemuksista. Vaihtarina oleminen ei oo helppoo, se sisältää lukemattomia eri kriisejä ja lasku/noususuhdannevaiheita. Ja se tärkein pointti: vaiharina oleminen on elämää. Ja elämä on ihanaa, siitä pitää nauttia!

peeäs muut vaihtarit, jos teillä on omia kokemuksia aiheesta tai aiheen vierestä niin jakakaa ihmeessä! ja jos kenelläkään on yhtään mitään kysymyksiä niin vastaan enemmän kun mielelläni :)

postausta viikonlopun tapahtumista laitan huomenna/ylihuomenna, katotaan millon kerkeen! :)