Pages

maanantai 9. heinäkuuta 2012

better late than never (?)

Näin sitä on kaks kuukautta jo tallattu suomenmantereella, huh kun aika menee nopeesti! Oon superpahoillani että saan nyt vasta aikaseks tehdä tän viimeisen blogitekstin, ekat pari viikkoo täällä Suomessa oli niin hektisiä etten ehtinyt uhraamaan ajatustakaan koko blogille ja sen jälkeen iski laiskuus (.......) :D No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös juu?

Mun Suomeen sopeutuminen on sujunut todella hyvin, oon itekin oikein yllättynyt kuinka kivuttomasti kaikki on mennyt. Kaverit on ottanut mut takas porukoihin ihan kuin en poissa ois ollutkaan, perheen kanssa vietetty aika tuntuu kultaakin kalliimmalta ja sitä osaa arvostaa kun joutui noin kauan olemaan erossa ja etenkin siskon kanssa lähennyttiin hirmuisesti. Ainoo asia mikä nakertaa on tää Suomen KESÄsää, nimim. pelkään tälläkin hetkellä että katto tulee sisään kun vettä tulee kun esterin kuuluisasta...

Sain tosiaan töitä samantien Suomeen palattua, Prismassa mä viskelen omppuja ja kurkkuja tiskiin semmosta kyytiä että heikompia hirvittää ;) haha viiitsivitsi. Toi työpaikka oli kyllä ihan lottovoitto, ensinnäkään en todellakaan kehtais pyytää vanhemmilta rahaa enää mihinkään ja toisekseen se tuo hyvää ryhtiä tähän kesälomaan, eipä mee ihan velttoiluks!

Vaikka itse Suomeen paluu sujuikin hirmu hyvin oli Australiasta lähteminen varmaan kamalin asia minkä oon joutunut käymään tän mun 17 ja puoli-vuotisen elämäni aikana läpi. Nyt tiedän miltä masentuneista ihmisistä tuntuu ja lähetän kaiken sympatiani heille! Koko matkan aina Helsinki-Vantaalle asti olin ihan turta, Perth-Sydney lento meni itkiessä ja Sydneyyn kun saavuttiin en jaksanut enää edes itkeä. Mikään ei innostanut, kaikki oli vaan ihan harmaata ja inhottavaa, edes se ajatus että perhe on mua odottamassa ei piristänyt. Lontoossa iski ihan hirvee ahdistus, tuntui etten oo valmis palaamaan Suomeen siihen vanhaan elämään mikä jäi taakse ja vaikka kuinka oon isänmaallinen ihminen ja sitä mieltä että Suomi on hyvä paikka elää en halunnut joutua suomalaisen hiljaisuuden ja ahdasmielisyyden ympäröimäksi. En halunnut kuulla sataamiljoonaa kertaa että "no millasta oli" ja joutua selittään jotain ihan tyhjää sanahelinää kun ei näitä fiiliksiä vaan muut voi ymmärtää. Enkä varsinkaan halunnut upota siihen tasapaksuun arkeen mistä Australiaan lähdin, liian pienet kuviot vaan ahdisti.

Kaikki tää kuitenkin haihtui mielestä sillä sekunnilla kun Helsinki-Vantaan liukuovet aukes ja näin perheen odottamassa. Se hetki oli tunteellisin ja onnellisin hetki tässä elämässä, jätin vaan kaikki matkatavarat siihen ja juoksin kaikkien halattavaks. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun tässä sitä muistelen! Veli nosti ilmaan ja pyöritti ympäri, sisko ei halunnut päästää irti ja pikkuisin veli sanoi että "älä Hanna lähe enää pois". Isä ja äiti halas mua kyyneleet silmissä (okei vähän vähättelyä, itkettiin äitin kans ihan hysteerisinä) ja olin vaan niin ONNELLINEN!

Huhhuh menipä sekavaks tää koko teksti, ei näitä ajatuksia saa oikein puettua sanoiks silleen että ne olis vielä selkeessä muodossakin. Lähtekää ite vaihtoon niin tiedätte millaista hullunmyllyä se on!

Tällä hetkellä oon hyvinkin onnellinen ja vaikka ikävä ausseja onkin niin tiedän ja oon sisäistänyt että mun paikka on nyt Suomessa ja kuulun tänne. Vain elämää, ei sen enempää, ja sitärataa!

Kiitos ja Kumarrus kaikille jotka jaksoitte seurata mun kriiseilyjä maailman toiselta puolelta, oon otettu että noin montaa oikeesti kiinnosti mun höpöttelyt ja avautumiset! Kysymyksiä saa toki esittää, voin tehdä vielä vastauspostauksen jos niitä rupee tuleen. Tack och adjö!

5 kommenttia:

Sairasmieli kirjoitti...

Ja hei mieti, jos ausseihin viel haluut, ni ainahan sinne pääse takas :) Siis jos on rahaa :D

Hanna kirjoitti...

joo totta, ainoo vaan että se on tosiaan niin pirun kallista ja tässä maailmassa on niin paljon kaikkee muutakin mitä haluun nähdä/kokee ja paikkoja missä en oo ikinä ollut niin laitan ne etusijalle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, itellekin nousee ihan kyyneleet silmään kun kuvittelee millasta sun oli kohdata sun oma perhe monen kuukauden jälkeen :) Oli kyllä kiva seurata sun vuottas ausseissa!

Hanna kirjoitti...

ihana kuulla että jaksoit lueskella mun kommelluksia ja kiva kun kelpas! :) ja joo, sitä hetkee ei voi kyllä sanoin kuvailla, se pitää ite kokee. borta bra men hemma bäst <3

Emma kirjoitti...

Mun blogissa ois sulle haaste!:)

emmmass.blogspot.fi

Lähetä kommentti