Pages

perjantai 24. joulukuuta 2010

Merry Christmas!



Hyvää ja rauhallista joulua kaikki!♥

lauantai 27. marraskuuta 2010

you don't always have to be on top

Tää on talviflunssa on kyllä aivan sieltä itsestään, ei vaan nappaa olla kesken koeviikkoo ihan tukkosena ja voimattomana.. Eilen varsinkin tuntu siltä että mikään ei mennyt putkeen, okei ruotsin koe oli suhteellisen helppo mutta a. nasolin oli jäänyt kotiin ja tunnetusti nuhanenänä kokeesta ei vaan selviä ilman sitä, b. oli saamarin kylmä ja tuuli koko päivän niin että tukka meinas irrota päästä, c. bilsan valmistelutunnilla tuli entistäkin epätoivosempi olo tosta maanantaisesta kokeesta ja d. oli harvinaisen paha vaate- ja naamakriisi aamulla :--D Noo mutta näistäkin selvittiin ja nyt tää tukkosuus rupee jo helpottaan, parempaan suntaan ollaan siis menossa!



Tosiaan hakupaketin pistin postiin jo pari viikkoa sitten, ja muutaman päivän kuluttua siitä kolhati postiluukusta kirje, missä kerrottiin paketin olevan perillä ja sitten muita yleisiä ohjeita, mitä seuraavaks tulee tapahtumaan jne. Toivotaan että lähettävän sen paketin nopeesti ausseihin ja ennekaikkea että joku perhe valkkais mut mahd. nopeesti =)


kuvat weheartit.com

Palaillaan taas sweeties!

tiistai 2. marraskuuta 2010

I did it!

Nyt saa tuulettaa, tehä aaltoja ja viheltää niin että kuuluu sinne ausseihin asti, hakupaketti on finally DONE! Äiti ja iskä väsää vielä niiden kirjettä kasaan mutta omasta puolestani oon täysin valmis, kirje kirjotettu, kuvaesittely valmis, passikopiot otettu, ihan kaikki on hanskassa! Ihanaa et on toikin homma saatu tehtyä, ei tarvi enää stressata esim. tosta kirjeestä. Oli meinaan oikeesti odotettua kovempi duuni, nimim. luuli pääsevänsä helpolla mutta järkytty aika pahasti ekojen rivien jälkeen kun inspis loppu..

Oh well, nyt vaan paketti postiin, aikaakin on onneks kaks viikkoo vielä. Oon kerrankin aikataulussa, hyvä minä ;) Sit saattekin ihailla näitä hienoja kuvia ylläripylläri mistäpä muustakaan kun kohdemaastani!






kuvat weheartit.com

Tässäpä näitä, ja hei laskuri näyttää enää ihan vähän päälle 8kk.. Aika hupenee! :)

tiistai 12. lokakuuta 2010

oh it's just a letter

Jaksatteks te kuunnella pelkästään mun kuulumisia vai pitäiskö mun rajottaa/keskittyä vaan vaihtariasioihin? Noo anyguys, nyt saatte kuitenkin kuulla kuulumisia ;) Ei vaan, huijasin, on mulla oikeesti ihan semmosta "välipäivitystäkin" noista hakupapereista yms!

Tosiaan 2. jakso alkanut vähän aika sit ja aa helpotus iski kun sai ekan jakson tokarin käteen! Kolme ysiä ja kaks kasia, i'm so proud of myself! Luulin että musiikista tulis J ja et enkku ois laskenut (tuntuuko muista et lukion enkku on vaikeempaa kun yläasteella, tai ainakin kielioppijutut?) mut onneks näin päin :)

Hakupapereita oon tässä samalla täytellyt pikkuhiljaa siitä asti kun ne tuli, ja nyt rupee näyttään jo hyvältä. Kaikki nää itsekirjotettavat paperit on valmiit paitsi kirje hostperheelle vähän kesken ja kuvaesittely samoin, huomenna saan täytettynä ne paperit mitkä koulu täyttää ja lääkärintarkastus torstaina = nekin paperit poissa päiväjärjestyksestä! Ei siinä siis mitään ihan kivaa näitä on ollut täytellä, välillä iskee vaan ihan semmonen olo että "no jos laitan tähän näin niin millasen kuvan ne nyt saa" tai muuta vastaavaa, mutta eiköhän kaikki nyt oo ihan kivasti täytetty! :) Vielä se kirje pois alta ja kuvat jotenkin kivasti niin oon selvillä vesillä (mutta se kirje on oikeesti aika vaikee kirjottaa! tai ainakin koittaa saada kaikkia ajatuksia selkeesti siihen paperille :D).

yayy pikaisiin kuulumisiin!

tiistai 28. syyskuuta 2010

-.-

Kevyesti ilmaistuna ärsyttää. Just kun sain noi hakupaperit täytettyä lääkärintodistusta, opettajanlausuntoo, kuvia ja kirjeitä lukuunottamatta valmiiks ja aloin tarkistaa niitä niin huomasin että hyvä hanna just näin ohjeitakin tietysti saa lukee. Taisiis luin tietty ohjeet aluks mutta ää emmä niitä enää muistanu tässä vaiheessa :( Laitoin siis Student Profileen kaikki sukunimet perheenjäsenille vaikka ei olis saanut ja nyt tän takia joudun pyytään uuden paperin ja nii. No eihän toi nyt niin iso juttu oo mutta kun just kun olin niin happyhappy et oon saanut kaiken täytettyä siististi ja hyvin nii tämmöstä.. so my luck.

Ja tähän päälle vielä huominen musiikinkoe, torstainen enkunkoe ja perjantaina oleva psyka, niin homma on paketissa =) stressaa lievästi. Anteeks nyt tämmönen angstipostaus mutta pistää ärsyttään tommoset pikkuseikat joilla on kuitenki väliä :D
No, elämää tää vaan on, huomenna oon taas oma pirtee itseni ja sitä rataa!

(ette saanu ees kuvia kun en jaksa ettiä mitään mielentilaan sopivia, ne vois tosin ollakkin julkasukelvottomia :D piristäkää mua edes kommenteilla jooko =))

perjantai 24. syyskuuta 2010

asking for u guys!

Tykkäsettekö enemmän siitä vanhasta otsikkokuvasta vai tästä? Eli simple: vaihdanko sen takaisin vai kelpaako tää? =) Mielipiteitä kiitos!

torstai 23. syyskuuta 2010

feeling good

Olipa kerran keskiviikko, joka oli ihan järkyttävä päivä ja tulin niin pahalla päällä kotiin ettei oo tosikaan. No, silmään pisti keittiön pöydältä iso valkonen kirjekuori jonka kimpussa olin ihan kärppänä ja tadaaaaaa, hakupakettihan se siinä! Voin kertoo että päivä parani heti ihan huipuksi, vihdoinkin pääsee kirjottamaan kirjettä tulevalle host-perheelle ja touhuaan kaikkee muuta ton paketin kanssa, kuluu aikakin nopeemmin :) Ja vaihtovuosivuosi tuntuu taas olevan astetta lähempänä. ;)








Voiko tällaisesta maasta muka olla unelmoimatta?

Muuten tässä ei mitään ihmeellistä ookkaan tapahtunut, koeviikko alko tänään ja nyt on ranskankoe takana, ihan hyvin se ainakin tuntu menevän. Huomisesta matikasta en olis yhtään niin varma, vähän on sellanen fiilis että sukkana uusintaan :D Noo, sen näkee sit huomenna. Tuntuu vaan et koulu painaa tosi lujaa päälle, pitää viikonloppuna päästää pää tyhjäks kaikista koulujutuista ja keskittyä kaikkeen muuhun. Päivittelen taas kun kouluhommilta ehdin, varmaan sit kun oon saanut ton hakupaketin täytettyä ja postitettua eteenpäin, ehkä parin viikon päästä. Let's keep in touch!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

BB! (babyborn?)

Anteeks jos oon hirveen pinnallinen ja tyhmä ja kaikkee mutta BB alko! Kyllähän ihmisellä aina yks pikkunen pahe voi olla ;)

Mutta ei toi BB ollut tää mun postauksen aihe vaan se, että ei vitsi teitä on jo 30! woou en olis varmaan ikinä uskonut että tätä rupee lukeen muutkin kun korkeintaan vanhemmat + pari sukulaista + muutama kaveri, i'm so happyy♥

Syksyhän tässä tekee tuloaan, oonko ainoo joka on aikalailla koko ajan ihan jäässä, varsinkin pihalla? Mulla rupee nyt jo kulkeen pipo ja tumput messissä, eihän tuolla herranjumala pärjää ilman toppatakkia ja kaulahuivia ja pipoo ja muita! :D Ja nyt on sentään vielä yli +10, en haluu ajatellakkaan sitä kun tulee ne -20 pakkaset.. Linnoittaudun varmaan sisälle koko talveks :D

Eipä tässä ihmeempiä, pelkkiä kuulumisia tällä kertaa =) Palaillaan!

perjantai 27. elokuuta 2010

THE day is waiting

Oon ihan fiiliksissä täällä, sain tietää lähtöpäivän! Eli 5.7.2011 tulee oleen toi suuri päivä kun Hanna vaihtaa maanosaa, aaaa yli kymmennen kk vielä :D Ihan mahdotonta tää odottaminen!

Mitäs teille muuten kuuluu? Kaikilla nyt vaihtarina olevilla on toivottavasti mennyt tosi hyvin ja kaikkee, ja me jotka odotetaan ens vuotta/te jotka lähdette tossa muutaman viikon sisällä saadaan odottaa vielä :D

Kävin jutskaamassa opon kanssa noista kurssihyvityksistä ihan vaan näin pintapuolisesti, mutta jos säkä käy niin saan jopa yli 20 kurssia hyväksluetuks, ja vaikka ei käviskään niin silti ainakin 15 ;> ei huono ollenkaan! Nyt vaan sitä hakupakettia odotellessa, tossa myöhemmin syksyllä senkin pitäis tulla. Laters!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

a bit easier



Koulu alko keskiviikkona ja on taas niin outoo koittaa tottua rutiineihin kun niitä ei kauheesti lomalla ollu :D Mutta, ei tässä mitään ihmeempii oo tullut, lukiossa on ihan semikivaa ja tuntuu et viikot menee nopeesti niin ehkä se vaihtovuosiki lähenee kiihtyvällä nopeudella ;) Ja mulla on tullut tuolla lukiossa heti mukavia yllätyksiä tätä vaihtovuotta koskien, kurssihyvitysmäärät kasvaa ja näin! Aattelin kysyä myös Kangasalan kunnalta että kun ne myöntää näitä erilaisia stipendejä niin oisko vaihtarivuoden ansiosta mahollista saada joku =) No mut eipä kummempia, toivotaa et vaihtaripaketit tulee pian!

edit// en jaksanut tapella ton kuvan kanssa se nyt on vähän tyhmästi tossa tolleen otsikossa ihan kii ja plaaplaa :D

sunnuntai 1. elokuuta 2010

itärintamalta ei mitään uutta

Niimpä niin, eipä kuulu Australiasta mitään :( No, vaihtatipaketti tulee toivottavasti aika pian sit syys-lokakuussa, sitä odotellessa :) Oon nyt ruvennut miettiin että tässähän on enää vajaa vuosi (no jes, ehkä viikon vajaa :D) lähtöön ja toivottavasti ainakin tää kouluvuosi menee nopee, kun lukioon kuitenkin siirryn ja silleen, niin paljon uuttaa ymsyms :D HOPE SO!


hihii, no ei koulu oikeesti niin paha oo ;D

Mutta apua, tää kesäloma on mennyt ihan kauheen nopeesti! Enää reilu viikko lomaa ja sit kouluun ja sit tulee syksy ja kaikkee, eeiapuaentahdoihankauheetabyää! Toisaalta tota syksyn ankeutta lievittää kummasti kaikki ihanat syksyvaatteet mitä haluun ja mitä oon kuolannut tässä nyt kun kaikkien kauppojen nettisivujen kesävalikoimat on vaihtunut syysvalikoimiin ;) omnom! Koulu toisaalta masentaa mut toisaalta oon aika innoissani, onhan siellä kaikki iha uutta ja outoo kun ei enää ollakkaan turvallisella yläasteella :D No, eiköhän siitä selvitä!


ja eiköhän me syksystä kuitenkin selvitä, ainakin syksypuut ja kaikki värit on ihania!

Mites teidän kesä on muuten mennyt? Onko ollut mitään isompaa happeninkiä, paitsi tietty niillä jotka on jo matkaan päässet/lähdössä ihan näillä näppylöillä (viherryn taas kivasti, aaaaaaaaaaaa oon niin kateellinen) ? :D Kommentoikaa taas kiitos♥

(kuvat muuten täältä)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Boom boom pow

Hmm, miltä kuullostais vähän tiheempi postaustahti, vai jaksatteko/haluatteko lukea vaan näitä pidemmällä aikavälillä toisistaan olevia postauksia? Koska musta olis niiiiin kivaa postata vaikka kolme kertaa päivässä (okeei pientä liiottelua), mutta sit jos te ette haluu kuulla näitä mun ihkutuksia ja höpsöttelyjä kun vaan ~pari kertaa kuussa, niin hmmmmmmmm.. Tell me sweeties, it's up to you! Tai sit tehään kompromissi ja tihennän postaustahtia silleen yhellä-kahella postauksella kuussa. =)

Mutta niin, mulla oli tähän postaukseen ihan aihekkin :D Eli Niinan toiveen mukaan tämmönen 'toivepostaus', eli kerron mitä kaikkia toiveita/odotuksia mulla on ton vaihtovuoden, perheen, asuinpaikan ymsyms suhteen. Alright, let's get started!



Ekaksi, PERHE. Ihan mun unelmaperhe olis sellanen, jossa mulla olis äiti ja isä, sit samanikäinen sisko ja ehkä pari vuotta vanhempi isoveli. Ja eläimiä, niitä sais kans olla! Rrrrakastan koiria ja kissoja jajaja kaikkia pehmeitä ja sulosia ja ihania lemmikeitä :--) okeoke asiaaaan. Niin ja perhe on mulle täällä Suomessakin tosi tärkeä, mulle olis silleen aika tärkeetä että esim. hostäidin kanssa pystyis puhumaan asioista ja kertomaan omista ongelmistaan tms. Ja muutenkin, perheen kanssa toivon että saisin viettää aikaa jonkin verran.
Sit, ASUINPAIKKA. Olis ihan törkeen upeeta päästä asumaan Brisbaneen, se kaupunki kolahtaa ja kovaa. Brisbanen ilmasto, kaupungin vehreys ja se koko tunnelma, oioi.. Johkin Brisbanen suburbiaan olisi siis tosi siistiä päästä, semmoselle esikaupunkialueelle, joku 20km yhdinkeskustasta, kuitenkin lähellä rantaa, ei pitkä matka kouluun ja hyvät bussi/junayhteydet. Talolla ei ole mulle oikeastaan mitään väliä, kunhan vaan oman huoneen saan niin oon tyytyväinen :) Tietty rakastan kaikkee luksusta ja hienoo :D
VAIHTOVUOSI YLEENSÄKIN. + kaikki yksittäiset seikat. Matkustella olis hienoa, mutta en odota että perhe olis mua roudaamassa heti jokapaikkaan, kaikille hienoille biitsikohteisiin jne, eheei. Vaan ne perheen kesken tehdyt matkat, ihan vaan vaikka talon takapihalle telttailemaan :D Juttelin tässä just isän tutun kanssa, se on ollut vaihdossa ausseissa ja sanoi että jos vaan tulee tilaisuuksia matkustella niin matkustele ihmeessä. Sitten, odotan tietysti kavereita ja semmoista sujuvaa arkea, ei sen tarvi niin ihmeellistä olla. Tietysti olis hienoa päästä tutustuun niihin kuuluisiin aussi beach partyihin ;) :D

Eli tiivistettynä: Olis ihanaa jos olis semmoinen perhe jonka kanssa olis kiva viettää aikaa ja jonka kanssa pystyis puhumaan asioista kuin asioista, kavereita odotan tosi paljon ja matkustaminen olis kivaa, muita isompia odotuksia mulla ei oikeastaan oo. PAITSI haluun päästä kokeileen surffaamista!

Eiköhän siinä tullut ne tärkeimmät, katsotaan miten nää muuttu/pysyykö yhtään samoina sit kun tulee perhetietoja jne! Ja hei kommentoikaa taas paaljon, on ihanaa kun tulee kommentteja! :)

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

100 facts

1. Olen tyttö.
2. Olen syntynyt joulukuussa.
3. Täytän seuraavaksi 16.
4. Lähden vaihto-oppilaaksi Australiaan ensi kesänä.
5. Tänä syksynä mua odottaa lukio.
6. Olen todella sosiaalinen ja iloinen! =)
7. En tykkää hiljaisuudesta, paitsi jos se on esim. kunnioittavaa.
8. Lukion jälkeen suuntaan joko Tampereen tai Helsingin yliopistoon..
9. jossa opiskelen viestintää.
10. Voi olla että minusta tulee toimittaja.
11. Rakastan vaatteita ja pukeutumista.
12. Rakastan myöskin shoppailua ja kaikkea uutta.
13. Kesä on ihanaa aikaa!
14. Pidän talvessa vain siitä että on joulu ja että pääsee laskettelemaan ja että on niin kaunista, muuten lämpö on mun juttu!
15. Olen matkustanut ensimmäisen kerran 2kk vanhana..
16. ja maa oli Ruotsi.
17. Olen käynyt Ruotsissa yli varmaan 20 kertaa..
18. sillä tuttavamme asuvat siellä.
19. Ruotsin lisäksi olen käynyt Unkarissa, Saksassa ja Kyproksella.
20. Pidän matkustamisesta!
21. Odotan vaihto-oppilasvuottani kuin kuuta nousevaa :D
22. Toivon että sijoittuisin Brisbanen läheisyyteen.
23. Asun Kangasalla.
24. Asun n. 6km keskustasta, omakotitalossa keskellä peltoa :D
25. Harrastan tanssia (hiphop, jazz, r&b/dancehall ja mixdance)
26. Olen harrastanut myös ratsastusta..
27. mutta lopetin kun ponini myytiin pari vuotta sitten.
28. Lisäksi olen harrastanut partiota melontaa ja pienenä partiota.
29. Laskettelen talvella.
30. Meillä on kotona 2 koiraa ja 2 kissaa..
31. kolmas kissamme kuoli juuri.
32. Minulla on myös ollut hevonen, islanninhevostamma Dína.
33. Keskiarvoni 9. päästessä oli 9.23.
34. Olen siis aika hyvä koulussa :D
35. En kuitenkaan ole nörtti, vaan tieto jää tunnilta päähäni (epätoivosia selityksiä :D)
36. Kaverini ja perheeni ovat minulle kaikki kaikessa.
37. Vietän kavereiden kanssa suurimman osan ajasta..
38. yleensä vaan boustaillaan jossain.
39. VIHAAN kauhuleffoja!
40. Olen hellyydenkipeä, aina halipula :D
41. Juon kahvia.
42. Olen ollut radiossa..
43. ja pari kertaa lehdessä.
44. Tykkään lukemisesta.
45. Twilight-sagan kirjat ovat ihania!
46. Tykkään myös twilight-leffoista.
47. Tämä faktojen keksiminen alkaa olla vaikeaa :D
48. Olen käynyt haastatteluissa sekä STS:llä että expolla..
49. ja päädyin Exploriukseen.
50. Minulla on kaksi kesätyöpaikkaa.
51. Tykkään lapsista ja eläimistä.
52. Bloggaaminen on kivaa!
53. Tein tänään tilauksen Nelly.comiin, siellä on yli 10 000 tuotetta -50-75%!
54. Olen "äitin tyttö", äiti on mulle tosi tärkeä!
55. Mulla on pikkusisko 13v, pikkuveli 13v ja pikkuveli 8v.
56. Äitini ja isäni on vielä yhdessä, eikä tule eroomaan :D
57. Meillä on aika iso mökki pälkäneellä.
58. Kesäisin on ihana vaan rentoutua ja ottaa aurinkoa sekä olla kavereiden kans.
59. Voisin elää koko kesän kreikkalaisella salaatilla ja jätskillä :D
60. Tykkään käyttää hymiöitä ja käytänkin niitä aika paljon :)
61. Mulla ei ole vain yhtä parasta kaveria, vaan 4 =)
62. Poikia ja tyttöjä on kavereina aika sama määrä.
63. Oon niin iloinen että pääsin yläasteelta!
64. Haluan isona 2 lasta, tytön ja pojan.
65. Disneyleffat on ainoita oikeita lastenleffoja, padappappappaa i'm lovin' it!
66. Kesällä ei kuulu meikata paljoa, itse käyätän vaan ripsaria ja aurinkopuuteria + huulirasvaa, talvella saa meikata enemmän :D
67. Olen aika empaattinen ja tietyllä tapaa herkkä.
68. Toivon että tulis jo 100faktaa täyteen!
69. Haluasisin matkustella isompana aika paljon.
70. Kumoan noi aikaisemmin mainitut hesan yliopisto ja tampereen yliopisto, oikeesti toivoisin että pääsisin lontooseen opiskelemaan.
71. Toivon että musta tulis kansainvälisesti tunnettu toimittaja.
72. Mulla on oma kannettava..
73. ja koneella oon eniten fb:ssä, galleriassa ja bloggerissa.
74. Mulla on skootteri, jolla siis liikun.
75. Vaihtarivuodessa mua eniten jännittää se aussienglannin aksentti, että saanko mä siitä selvää :D
76. Muuten olen aika luottavaisin mielin.
77. Olen vain 163cm pitkä,
78. joten kaverit sanoo mua välillä hobitiks :D
79. Tykkään pukeutua naisellisesti,
80. mutta löffäilypäivinä mennään ihan vaan kollareilla.
81. Koitan pitää itseäni niskasta ja jaksaa käydä nyt kesällä säännöllisesti lenkillä, kun ei oo tanssitreenejä.
82. Käyn keskiviikkoisin salilla.
83. Maita joissa haluaisin vielä käydä ovat Ranska, Espanja, USA, joku Afrikan maa, Islanti, Italia, Brasilia ja Uusi-Seelanti.
84. En laskenut Australiaa tohon listaan mukaan aika arvattavista syistä =D
85. Tykkään kaikesta kauniista!
86. Kuuntelen aikalailla sitä teinipoppia, mitä esim. nrj:ltäkin tulee ;p
87. Mulla ei ole lempiartistia, mutta esim. Sean Paul on hyvä.
88. Olen käynyt Euroopan isoimmassa teemavesipuistossa, WaterWorldissa.
89. Australiassa toivon että saisin surffata!
90. Tykkään yleensäkin vedestä, tosin vaan auringonpaisteessa ;D muuten se näyttää ihan synkältä :(
91. Pelkään ampiaisia, lukkeja ja aikalailla kaikkia ötököitä.
92. Penkkiurheilu on kivaa, seuraan futista, lätkää, talviurheilulajeja (specially hiihtoa ja yhdistettyä!) ja välillä yleisurheilua, olympialaiset ja kaikki mm-kisat on aika must :D
93. Yläasteella vihasin enkun ja ruotsin opettajaani, samoin matikanope oli välillä tosi ärsyttävä ja meidän lv oli yleensä ihan järkyttävä kimittään joka asiasta, mutta meidän yh:n, historian ja terveystiedon ope oli ihana.
94. Oon siis syntynyt TAYSissa vuonna -94.
95. Mulla on sinivihreet silmät.
96. Siviilisääty on tällähetkellä single :D
97. Käytän hajuvesinä enimmäkseen burberryn brit sheeriä, DKNYn Be delicious ja Be delicious pink sekä JLo:n liveä.
98. Omistan yli 10 hajuvettä, ja rakastan yleensäkkin hajuvesiä, niin naisten kuin miestenkin!
99. Nauran tosi paljon!
100. Nyt huokaisen helpotuksesta kun tää on ohi :D

PS. Jos teillä on jotain kysymyksiä, ihan mitä vaan niin antaa tulla, vastailen tosi mielelläni :) Ja olis tooosi kiva jos te taas kommentoisitte, yhessä vaiheessa oli kivasti noita kommentteja mut nyt on taas hiipunu :(

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

I hear the wind calling my name

Tähän väliin vähän tän hetken fiilinkejä sekä kuulumisia, ei sen ihmeempää kun mitään uusia tietoja vaihtovuotta koskien ei oo tullut. Elieli, oi että kun mulle kuuluu hyvää! Oikeesti, nyt tuntuu että se real summerlife alkaa ja muutenkin ihan mahtavat fiilikset, ainoo asia mikä vähäsen painaa on se että oon taas Suomessa enkä ihanan lämpöisessä ja aurinkoisessa Kyproksessa :D Niin siitäkään en oo maininnut, kotiuduttiin tosiaan maanantai-iltana Suomeen, takana oli 8 päivän lomareissu Kyproksella, tarkemmin Protaraksella ja Blue Village Nausicaa Beach-hotellissa. Oli aivan UPEE reissu, nyt on rusketusta pinnassa ja vähän sai ladattua akkuja ;)


Rakastuin välimereen ihan lopullisesti!♥

Sitten, lukiohan mua syksyllä kutsuu (hyi, ei kesälomalla saa ajatella koulua), ihan vaan toi Kangasalan lukio. Ja nyt pitäis kauheella kiireellä koittaa selvittää että mitä kirjoja saan hommattua vanhemmilta kavereilta, kun kirjatilaus pitää olla tehtynä jo maanantaina :o Lisäks tiedossa on töitä, huomenna ainakin, sit juhannus vapaata ja lastenvahtikeikkoja ens viikolla kolmena iltana.

Mitäs teidän kesään, hyvinkö on loma sujunu? Ü

torstai 10. kesäkuuta 2010

Whoo what tweaking!

Todellakin, ei herranjestas tätä säätämistä! Oon koko illan (okei, ehkä vähän liioteltua, mutta puoltoista tuntia kuitenkin!) säätänyt tän blogin kans, vaihdoin ulkoasua ja leiskan kokonaan, laitoin vanhan takasin, muuttelin värejä, tein postauksia, poistin ne (tähän väliin muuten kiitos venla vinkistä aikasemmin) ja kaikkea mahdollista niin, että nyt oon hermoraunio. Vähintäänkin. :D

Alright, mutta nyt kuitenkin vähän muokkailtu tätä blogin ulkonäköä, mitäs mieltä siellä ollaan? Okei postailen jotain järkevääkin joskus, palaillaan, laters! =)

perjantai 21. toukokuuta 2010

Little summer dreams

Mun tekee ihan hirveesti mieli postata jotain, ja aattelinkin että kirjottelen tänne aina silloin tällöin ihan vaan fiiliksiä ja kuulumisia, ettei joudu tämäkään blogi ihan unholaan ennen tota vaiharivuotta! Älkää pelätkö, ette te musta liian usein tuu kuulemaan, nyt on vaan _ihan pakko_ kirjottaa jotain :D

Mulla on ollut näiden lämpimien säiden aikaan ihan tajuttoman hyvä fiilis: saa pukea kesävaatteita päälle, boustailla biitsillä kavereiden kanssa, ottaa aurinkoa omassa pihassa, syödä jätskiä, fiilistellä hyvää musaa ja aurinkoa! Oh yeah, i really am a summer girl! Kesä on se aika kun kaikki herää talvihorroksesta ja ELÄÄ!♥
Koulutkin loppuu kohta, vikat viikot käsillä peruskoulua! Ketään ei enään oikein innosta, vikat kokeet oli jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten niin enää vaan katotaan leffoja/pidetään tunteja ulkona hienolla säällä, toki poikkeusopettajiakin löytyy, niitä, joilla kiristää nuttura aina sinne kesäkuulle asti -.-

Ja yksia asia lisää mistä mulla on hyvä mieli: tää vaihtarijuttu tuntuu niin omalta kuin olla ja voi. Mä odotan tota vuotta ihan älyttömästi! Onnea kaikille jotka lähtee tänä kesänä, teillä tulee varmasti oleen aivan mahtava vuosi!

Niin ja lisää kesää: mun kesään tulee kuulumaan kavereita, aurinkoa (toivottavasti mahdollisimman paljon!), kesätöitä, matka kyprokselle, jätskiä, mopoilla ajelua, mökkeilyä, rantoja ja ennen kaikkea loistavaa fiilistä! Mitäs teidän kesään?

(tästä postauksesta tuli niin sekava että huhhuh, säälin teitä jotka luette tätä :D koittakaa ymmärtää mua ja mun kesäfiilareita!)

Ainiin ja ps. I'm in love with Monki! Thank god se tuli vihdoin suomeen, nyt sitten odotteleen vaan koska tarjoituis tilaisuus päästä tsekkaamaan sekin ihan paikan päältä. Käykää ihastelemassa näitä überihania vaatteita Monkin nettisivuilta.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

So we have a looooong wait!

Pitkäpitkäpiiiitkä odotus tiedossa, expolta ei nimittäin ainakaan kuuleman mukaan hakupakettia tuu ennen syyskuuta, mitä nyt oon noilta viime vuoden exploriuksen kautta lähteneiltä kuullut (tieto vaihtarifoorumilta, mistäs muualtakaan ;D) Eli long time no seeing, have fun u guys! Mä ainakin pidän, revin kohta peliverkkarit kun en vaan millään malttais odottaa. Ihmettelen syvästi, kuinka tuun selviään tästä vuoden odotuksesta ja ylipäätänsäkin tästä koko kesän odotuksesta, tota vaihtaripakettia ajatellen..

Toi mun arvioitu kolme viikkoa siis vähän heitti, odotellaan tässä nyt toi neljä kk, josko sit tulis lisää postattavaa :D
Byebye beauties!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Unnecessary labeling

or not. Whatever :D

Siis, ihan vaan pikapäivitys, kun uutta tietoa saatu kehiin :) Eli Exploriuksen kautta lähden, laitoin STSlle sähköpostia että joudun peruuttamaan sen heidän paikkansa. Ja kyllä tääkin päätös oli hyvä, oon saanut kuulla exposta tosi paljon positiivista!

Mun tekee vaan koko ajan mieli tehdä uusia postauksia, kaikkia ihania kuvajuttuja ja yleisinfoo jne, mutta en nyt viitti hirveesti kirjotella kun siihen lähtöön on kuitenkin vielä se reilu vuosi.. Huooooh, damn year! :D En millään jaksais odottaa sitä vuoden 2011 heinäkuuta.

Eiköhän tää ollut tällä kertaa tässä, seuraava postaus sit kun saan expolta ne kaikki paperit täytettäviks ja kun oon selvinnyt niistä. Eli mitä mä sanoisin, ehkä n. kolme viikkoa.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

And then the phone rang..

Oi kyllä, puhelin soi tänään äikäntunnilta ja STSltä joku tyyppi, "jeps, elikkä sut ollaan hyväksytty tonne australiaan, onnea!" KIITOSKIITOS MILJOONASTI :D Nyt on sellanen fiilis että tätä ei hevillä pilata. Tai no, tätä ei pilata kyllä millään!

Eipä tässä sitten muuta, odottelen tässä nyt sit viikon sisään puhelua expolta ja jos niiltäkin tulee hyväksyminen niin sit on vaikee valinta edessä. Ja mullahan on se YFUn haastattelukin tossa viikon päästä, jos niiltäkin hyväksytään niin minkäköhän ihmeen järjestön kautta mä oikein meen :D

No mutta, se tässä nyt on tärkeintä että jostain on tullut sitova hyväksyminen ja että mun vaihtovuosi käy toteen!

torstai 15. huhtikuuta 2010

interview

Jeeps, eli kahdesta haastattelusta selvitty ja yks vielä jäljellä. STSn haastis oli maanantaina, Tampereella Metson kahviossa. Mua haastatteli tosi mukava STS vapaaehtoistyöntekijä, oli itekkin ollut vaihdossa USAssa. Haastis itsessään meni tosi hyvin, jänskätin vähän sitä enkunkielistä osioo mutta hienosti meni ja mun enkkua kehuttiinki :D I'm proud of myself!

Toi Exploriuksen haastattelu oli sitten tiistaina, sekin Tampereella mut tällä kertaa stockan kahvilassa. Ja sekin meni hyvin, ainakin nää suulliset osat, myös enkku! Sit siinä oli semmonen viissivunen kielioppikoe, sekin meni (toivottavasti) ihan ok. Ja expolta mua haastatteli kanssa todella mukava nainen, oli myös vapaaehtoistyöntekijä.

Tuloksia näistä haastatteluista saan tietää parin viikon sisään, sitä odotellessa.. Jännittää! Tai siis onhan se jo aika varmaa että mut johonkin maahan hyväksytään, mutta toivon tositosi paljon että tää kyseinen maa olis nimenomaan Australia. We'll see!

Eipä tässä sitten muuta, postaan seuraavan kerran kun noi hyväksymis/hylkäämissoitot on tullu. Laters! :)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Wanna feel the warm breeze

Why Australia? And the idea started from?

No, kaikki tämä suuri unelmointi etc. lähti MissMixistä. Kyllä :D Siellä oli vaihtarikertomuksia, joita luin ja joista idea lähti: Miksen minäkin? Maa oli jo alusta alkaen selvillä, Australia. Kenguruiden ja koaloiden, Ulurun, lämpimien säiden ja hiekkamyrskyjen maa. My dream country. USA ei oikein sytytä kuten ei Kanadakaan tai oikeastaan mikään muukaan verrattuna Australiaan. Sen voin kertoa että tuun pettymään _todella_ pahasti jos en pääsekkän Ausseihin.. Nojaa, ehkä siitäkin sitten toipuis ja osais asennoitua uudestaan :)












Aluksi suunnitelmat oli aika, hmm, säälittäviä :D Piti siis lähteä STSn kautta vain tuolle 3kk short stay-vaihtariajalle. En halunnut jäädä koulusta paljoa jälkeen ja halusin valmistua samaan aikaan kuin kaikki kaverit. Sitten selvisi että voin olla koko lukukauden, 5-6kk, enkä siltikään joudu suorittamaan lukiota 3 ja puolessa tai 4 vuodessa. Silloin toi 5kk tuntui ihan tarpeeksi pitkältä, onhan se kuitenkin puoli vuotta.. Juu ei, no way in hell! Kyllä toi vuosi on se "ainoa oikea" aika minkä voin olla, mitäs sitten kun olisin saanut kaikki kaverisuhteet siellä vahvistettua ja kaikki olis alkanut vihdoin sujua tosi hienosti, niin olis pitänyt jo lähtee kotiin. Ehei, oon erittäin iloinen tosta päätöksestä! Ja en tunne katumusta tai mitään että päätin lähteä vuodeksi, päinvastoin, joka päivä tuntuu enemmän ja enemmän siltä että ihan oikea päätös tuli tehtyä. Eiköhän ne
oikeat kaverisuhteet täällä suomessakin pysy :) Ja miten se vaikuttaa mun loppuelämään että valmistun vuotta myöhemmin kuin kaverit? Ei yhtään mitenkään :D Joten I'm so happy with my decision!

lauantai 10. huhtikuuta 2010

My whole new world..

..in Australia, 2011 alkaen. Toivottavasti!

Eli hahaa, taas yksi höseltäjä ja yli-innokas tyttö ilmoittautuu, täällä näin! Hyvällä säkällä en ees pääse vaihtoon (okei, toi oli turhaa, tottakai mä pääsen, haha! ei saa olla pessimistinen ;D) ja jos pääsen, niin lähtö tapahtuu vasta reilu vuoden päästä. Hienosti! :D

Noo, joka tapauksessa toivotaan että tämä unelma käy toteen. Tästä unelmasta on jo pitkään haaveillut Hanna, 15v vielä reilu puoli vuotta ja joulukuun 6. päivästä eteenpäin 16v, joka asuu Kangasalla perheensä kanssa. Käy vielä hetken aikaa 9. luokkaa ja siirtyy sit lukion puolelle. Tykkään monista asioista, mm. kavereista, perheestä, eläimistä, harrastuksista, liikkumisesta (specially dance!), unelmista ja unelmoimisesta, pojista, hellittelystä, leipomisesta, kesästä... Melkein kaikesta! Inhokkeja ei sit niin paljoo löydykkään, niitä on hämähäkit, ötökät yleensäkin, kateellisuus, itsekeskeisyys, ilkeys.. Perussettiä. Nojaa, eiköhän tää riittänyt näin pika-esittelynä :D Siirryttäiskö sit vaikka tähän itse aiheeseen, eli vaihto-oppilasvuoteen, joka toivottavasti saadaan vietyä haaveilua ja haastatteluja pidemmälle!

Olen siis hakenut vaihto-oppilaaksi 2011-2012 Australiaan STSn, YFUn ja Exploriuksen kautta. Ja eka haastattelu, STSltä, on maanantaina. Siis kahden päivän päästä.
NYT JÄNNITTÄÄ, pakko myöntää :D Expon haastis on sitten tiistaina ja YFUn vasta parin viikon päästä. Ja hyväksymisestä/hylkäämisestä saan tietää pari viikkoo haastattelun jälkeen, peukut pystyyn hyväksymisen puolesta ja yleensäkin, että haastis menee hyvin!

Maavalinnasta ja muusta yleisestä lisää seuraavassa postauksessa, siihen asti heissan! Alkakaa ihmeessä lukemaan tätä blogia sitten kun varsinainen lähtö tapahtuu (ja kirjoittaja siirtyy maapallon toiselle puolelle) ja kommentoikaa! Kaikki lukijat otetaan vastaan lämpimästi, kavereista ja tutuista tuntemattomiin :) Welcome!